keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hyvä syy hankkia silikonit:

Heips,

Näin keskellä kuuminta ja kauneinta kesää haluan muistuttaa kaikkia naisia tärkeästä asiasta ikään katsomatta. Muistakaa käydä tutkituttamassa rintanne! Rintasyöpä on ollut jo hyvin pitkään naisten yleisin syöpä Suomessa. Siihen sairastuu vuosittain 4 700 naista eli joka yhdeksäs meistä.  Omasta lähipiiristäni sairastuneisiin kuuluu tätini, joka onneksi selvisi siitä. Toinen rinta poistettiin, mutta se ei vienyt pois hänen naiseuttaan. Ja ikää on nyt yli 80 vuotta. :)


Kuuluisin ja ajankohtaisin esimerkki lienee Angelina Jolie, 37, joka  kertoi julkisesti poistattaneensa molemmat rintansa suvussa kulkevan rintasyöpäriskin vuoksi. Sekä hänen äitinsä että tätinsä  kuolivat rintasyöpään. Angelinalla oli lääkärien mukaan 87 prosentin riski sairastua rintasyöpään ja 50 prosentin riski saada munasarjasyöpä. Leikkauksen jälkeen rintasyövän riski putosi viiteen prosenttiin. Eli ulkonäköään työvälineena käyttävällä Angelinalla oli hyvä syy hankkia silikonit. :)


Hän on sanonut, ettei olisi koskaan muuten ottanut silareita. Uskoako vai eikö, se lienee jokaisen oma asia...


Joka tapauksessa rintasyövän ennuste on onneksi parantunut varhaisemman syövän toteamisen ja hoitomenetelmien kehittymisen ansiosta. Tällä hetkellä noin 88 % potilaista on elossa viiden vuoden kuluttua sairauden toteamisesta. Siksi meidän onkin tärkeää käydä säännöllisesti tutkituttamassa rintamme! 



Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjalla kerätään varoja kotimaiseen rintasyöpätutkimukseen, sekä potilaiden ja heidän läheistensä tukemiseen sairauden eri vaiheissa. Kampanjalla edistetään myös tietoisuutta rintasyövästä. Tänä vuonna kampanja järjestetään jo 11.kertaa. 

Matthew Williamsonin suunnittelema roosa rannekoru tulee myyntiin 4. lokakuuta kaikkiin Lindex-myymälöihin. Hinta on 10 euroa ja tuotto lahjoitetaan kokonaisuudessaan rintasyöpätutkimukseen.

Ohjeita omaan rintojen tarkkailuun
Seiso hyvin valaistun peilin ääressä, josta voit nähdä koko ylävartalosi.
Katsele rintojesi kokoa, muotoa, ihon väriä, nännien ja nännipihan väriä ja muotoa.
Kokeile hellävaroen puristamalla, tuleeko nännistä eritettä.
Onko nännin tai rinnan väri muuttunut?
Näkyykö ihossa tai nännissä sisäänvetäymiä?
Katsele rintoja ensin edestä kädet alhaalla, sitten kylki peiliin päin kummaltakin sivulta vuorotellen.
Näin näet missä mahdollinen muodonmuutos on.
Nosta sitten kädet ylös ja toista tarkastelu samalla tavalla kuin kädet alhaalla.
Lopuksi kohota rintaa niin, että näet myös rinnan alle ja sen alaosan hyvin.
(Lähde Pro Mama ry)
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig