lauantai 24. elokuuta 2013

Erilainen aapiskukko!

Heips,

Aapiset ovat minulle rakkaita esineitä ja perustavanlaatuisia lapsuusmuistoja mummolan vintiltä. Tajusin juuri, ettei meillä ole kotona yhtään aapista, mutta ehkä hankin Heli Laaksosen kirjoittaman ja Elina Warstan kuvittaman lounaismurreaapisen, eli Aapise. Olin reilu viikko sitten Helin kirjanjulkkareissa Otavan kirjakaupassa Uudenmaankadulla Helsingissä. Se on muuten ihana paikka, kannattaa käydä vaikka vain fiilistelemässä. Myymälässä on kauniit ja värikkäät kirjankansitapetit sekä pehmeitä sohvia, joilla löhötä ja lueskella. Otava on päässyt muutenkin lempikustantajieni joukkoon sekä laadukkailla kirjoillaan että järjestämällä joka syksy suomalaiskustantamoiden parhaat kekkerit tunnelmallisella sisäpihallaan.(Jatkot olivat tänä vuonna Uudenmaankadulla Kokomossa) Jatkoilla tanssittiin kasarihittejä, eikä ryppyotsaisesta kirjailijaälykkömeiningistä ollut tietoakaan. Mukana bailasi jengiä Chick lit -kirjailijoista runoilijoihin ja dekkaristeihin, sekä tv-kasvoista tutkijoihin. Tässä siis kuvia Heli Laaksosen viikkoa aiemmin pidetyistä kirjanjulkkareista, jossa meininki ei myöskään ollut ryppyotsaista, vaan siellä syötiin aapiskakkua, luettiin ääneen hassua ja oivaltavia aapisrunoja ja naurettiin koko sydämellä.


Mia
Aapiskakku oli herkullista.

Ne ihanat tapetit!

Lisää ihania tapetteja!

Lisää kuvateksti


Heli kertoo kirjastaan.

Helin mahtavat aapiskumpparit!

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig