tiistai 8. lokakuuta 2013

Tyylitsekkaus: Antti Tuisku!

Hei,

Tänään tyylitsekissä iki-ihana artisti Antti Tuisku. Näin hän kuvailee tyyliään: Olen muodissa kokeilunhaluinen. Minulla on periaatteessa kaksi eri tyyliä, esiintymistyyli ja tyyli lavan ulkopuolella. Periaatteeni on aina ollut, että esiintymisvaatteen tulee olla niin näyttävä ja ehkä jopa ylitseampuva, etten lähtisi sillä esimerkiksi vapaa-aikana yökerhoon. Kaikki esiintymisvaatteeni ovat Lilli Norion minulle räätälöimiä. Hän on puvustanut minua kolme viimeistä vuotta. Lavatyylini on androgyyni ja useat esiintymisvaatteeni sopisivat sekä tytöille että pojille. Haluan, että vaatteeni näkyvät sadan metrinkin päähän yleisöön, joten suosin paljetteja ja muita näyttäviä juttuja. Haluan, että tulee selväksi, kuka siellä lavalla on se stara.

Vapaa-aikana en jaksa panostaa kauheasti, usein liikun collegessa ja farkuissa. Monet luulevat, että mietin tyyliäni vapaa-aikanakin, mutta totuus on, etten jaksa, jollei ole pakko.

Tätä en pistäisi päälleni mistään hinnasta: Olen avoin kaikelle, joten sellaista vaatekappaletta tai tyyliä ei oikeastaan ole olemassa, jota en olisi valmis kokeilemaan.

Oma arvio: Antti on rohkea ja ennakkoluuloton pukeutuja,  kuten esiintyjän pitääkin. 10 vuoteen on mahtunut kaikenlaista tyyliä. Lyhyt siili sopi ehkä huonoiten Antille. Pitkä tukka ja nykyinen look taas sopivat mainiosti. Väriäkin olisi kiva nähdä enemmän mustien vaatteiden lisäksi.

Antti pukeutui Dancing On Ice -ohjelman kylmiin kuvauksiin casual smart/talonpoikaistyyliin.  - Kiertueen puvustamiseen menee useita tuhansia vuodessa, tällä viikolla 10-vuotisjuhlakiertueelle lähtevä Antti kertoi. Omaan pukeutumiseen ei kuulemma mene samanlaisia summia.  Kuva: Ville Rinne/ IL

Puvuntakki ja kauluspaita sekä housut Zarasta ja neule Tukholmasta. Kaulakoru on oululaisen Nikaman, jonka kanssa Antti on tehnyt myös korumalliston. Tämä koru ei kuitenkaan ole siitä mallistosta. Antilla on jalassa kirpparilta ostetut mustat maiharit, jotka eivat näy kuvassa. Kuva: Ville Rinne/ IL

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig