keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Indiskan kesäkuosit!

Hei,

Olin äsken Klaus K:ssa tutustumassa Indiskan kevään ja kesän 2014 mallistoihin. Kyseessä on eräs lempimerkeistäni, joten menin tietty mielelläni. Paikalla oli Indiskan ruotsalainen edustus, sekä kesäisiä juomia, kuten Cavaa ja herkkuja kuten macaronseja ja pikkusuolaisia. Näin läjän kivoja tuttuja ja päivän sosiaalinen osuus tuli ainakin hoidettua huolella. Ja oli aika outoa tulla huppeliin kahdesta ja puolesta (pienestä) Cava-lasillisesta. Nestehukkaa, sanoisin. Tulin suoraan jumpasta (ensimmäinen kerta viikon sisällä), joten kompensoin tilanteen mielestäni hyvin macaronseilla ja skumpalla...what can I say? Elämä on liian lyhyt laihduttamiseen!

Pari sanaa mallistoista: Huhtikuun mallisto on saanut inspiraationsa 50-luvulta ja on nimeltään retro. Väripaletista löytyy tummansinistä, punaista ja pestyä denimiä. Kuvioissa retroprinttiä, kukkakuosia ja pilkkuja yhdistettynä valkoiseen kirjontaan ja pitsiin. Toukokuun Gypsy romance taas on vahvasti 70-lukua korkeine vyötäröneen ja singoalla-puseroineen. Suurissa ja etnisissä asusteissa näkyy muun muassa turkoosia ja hopeansävyjä. Ja kesäisesti tietty lierihattuja, kangaskasseja sekä helmikoristeltuja nahkasandaaleja. Kesäkuun New native -mallisto on saanut vaikutteita luonnosta ja Hot calypso taas Karibialta. Tässä kuviani tilaisuudesta ja mallistoista.







Sisustuspuolelta löytyy myös uusia kivoja juttuja, romantiikkaa, taiteellisuutta ja graafisuutta. Ja maailman kivoimmat liukuvärjätyt verhot, joista mulla ei tietenkään ole kuvaa....

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig