tiistai 1. huhtikuuta 2014

Tyylitsekkaus: Anne Mattila!

Hei,

Tiistain tyylitsekissä ihana TVOF-tähtivalmentaja Anne Mattila, joka aina hehkuu tasapainoisuutta ja hyvää oloa. Näin hän kuvailee tyyliään: Musta on vaatteitteni perusta, mutta rakastan myös kirkkaita värejä, kuten keltaista, punaista, sähkönsinistä ja vihreää. Vaatteessa tärkeintä on se, että siinä on mukava olla. Kengissä pitää pystyä seisoa koko keikan ajan. Vaatteissani pitää olla joku boheemi twist. Harrastan laulamisen ohella öljyvärimaalausta, joten asujen pitää olla senkin takia mukavia ja ehkä taiteellisiakin. Minulla on suuri vaatevarasto. Eräänkin  vuoden aikana tein 180 keikkaa ja haastattelut päälle, eikä minulla ollut samaa asua päällä kertaakaan. Siinä saa olla luova ja kekseliäs! Pitkä tumma tukka tuntuu tällä haavaa omimmalta. Muutama vuosi sitten leikkasin hiukset enkä viihtynyt lyhyessä ollenkaan. Ted Baker on eräs lempisuunnittelijani, varsinkin kengissä. Luotan usein stailistin mielipiteisiin.

Tätä en pukisi päälleni mistään hinnasta: Nahkahousut! Käytin niitä joskus nuorempana ja olen kauhulla katsonut vanhoja kuviani. Ne eivät sovi minulle, eivät sitten lainkaan!

Mekko Liu Jo, muita merkkejä en muista. Annen  TVOF-ohjelman pressiin, kuten lähetyksiinkin stailaa Annette Tamminen.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig