torstai 11. joulukuuta 2014

Pikameikki Avonilta!

Heips,

Olin tänään maailman vanhimman ja suurimman kauneustuotteiden suoramyyntiyrityksen Avonin bloggaajatilaisuudessa, jossa sain pikameikin ja ihania tuotteita testiin. Innostuin tästä uudesta tuttavuudesta, sillä uskokaa tai älkää, en ole aiemmin törmännyt heidän tuotteisiinsa! Esimerkiksi Oriflame on kyllä tuttu, mutta Avonin tuotteisiin en ollut törmännyt ennen tätä päivää. Tuotteet vaikuttivat ensituntumalta laadukkailta ja edullisilta. Koko rangen kallein tuote on 30 euron hujakoilla(esim. hajuvesi ja anti-age-tuotteet), joten sarja sopii kaikkien kukkarolle. Ja ihastuttavaa on myös se, että yrityksen ensimmäinen työntekijä oli nainen aikana, jolloin naisilla ei edes ollut äänioikeutta.

Avonin historia on mielenkiintoinen, nimittäin sen juuret juontavat vuoteen 1886, jolloin ovelta ovelle kirjoja huonolla menestyksellä myynyt David McConnell päätti aloittaa parfyymien myynnin New Yorkin koteihin kirjojen sijaan. Tuolloin nimellä The California Perfume Company tunnettu yritys alkoi nopeasti kukoistaa ja McConnell rekrytoi ensimmäisen edustajansa, rouva Albeen. Ja kuten mainitsinkin, jo, ennen kuin naisilla edes oli äänioikeutta, rouva Albeella oli tärkeä rooli Avonin yhä tänäkin päivänä tunnusmerkkinä olevan myyntimetodin perustamisessa.

David McConnellilla oli pyrkimyksenä laajentaa yritystään myös ulkomaille ja hän totesi, että yrityksen nimi pitää muuttaa. Hän oli Englannissa vieraillessaan ihastunut Stratford-upon-Avon -kaupungin kauneuteen ja vuonna 1939 hän valitsi nimen Avon kasvavalle kansainväliselle yritykselleen.

Tämmöinen smoky eyes -pikameikki. Mikä toi läikkä mun leuassa on, I have no idea.



Avon on maailman johtava kauneustuotteiden suoramyyntiyritys, jonka vuosiliikevaihto on 11 miljardia dollaria. Avon markkinoi tuotteitaan yli 100 maassa 6,4 miljoonan itsenäisen kauneuskonsultin välityksellä.

Suomessa Avon aloitti toimintansa huhtikuussa 2005, ja se myy kosmetiikkatuotteitaan myös internetissä. Uusi esite ilmestyy kolmen viikon välein.

Pikameikissä Sharon.

Tässä täsmätuotteet minulle: Luxe-sarjan luomivärin pohjustusvoide, herkullinen luomiväripaletti ja valokynä.





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig