maanantai 21. syyskuuta 2015

Pipsan keittokirja pienille ihmisille+lempiresepti!

Kokki ja juontaja Pipsa Hurmerinta julkaisi muutama viikko sitten toisen keittokirjansa Pipsan keittokirja pienille ihmisille. Kyseessä on oivaltava opus, sillä kuten Pipsa on itsekin todennut: Miksi pikkulapset haluaisivat syödä pelkkää purkkiruokaa, kun eivät aikuisetkaan halua? Eli tämmöistä kirjaa ei ainakaan suomeksi ole mielestäni vielä tehty. Kirjassa on 57 kekseliästä ja herkullista reseptiä pikkuihmisille, jotka Pipsa on testannut omalla ja kavereiden lapsilla. Alla pari kuvaa Suvilahdessa pari viikkoa sitten pidetyistä kirjanjulkkareista sekä kurkistus kirjan sivuille. Toivottavasti tämä kirja löytää paikkansa lapsiperheissä ja innostaa lapsia ja aikuisia kokeilemaan rohkeasti uusia makuja sekä kokkaamaan yhdessä.
Pipsa Suvilahdessa järjestetyissä kirjanjulkkareissaan.
Kirjan kuvitus on kaunis, tyylikäs ja tekstiä tukeva.


Kirjan kuvat on ottanut Katri Kapanen. Kuvassa Pipsa 2-vuotiaan poikansa kanssa. 
Kirjan teemat on jaoteltu neljään osaan: Ensimmäisen vaiheen soseet, toisen vaihdeen soseet, 8-sekä reseptit 12 kk ja 1 vuoden iästä eteenpäin. 
Reseptit ovat kekseliäitä, mutta tarpeeksi yksinkertaisia, jotta kiireinenkin äiti ehtii niitä soveltaa arkeensa. 
Julkkareissa oli tarjolla kirjan herkkuja, kuten kanapullia ja avokado-raakakaakaomoussea. 



Henkilökohtainen suosikkiohjeeni on avokadojäätelötikut, sillä rakastan avokadoa JA jäätelöä!

 Avokadojäätelötikut

1 avokado
2 dl kookosmaitoa
1 rkl hunajaa
Yhden limen mehu

1. Halkaise avokado ja poista kivi.
2. Lusikoi sisus tehosekoittimeen ja lisää muut ainekset.
3. Soseuta, kunnes seos on tasaista.
4. Kaada seos jäätelömuotteihin tai pieniin shottilaseihin ja lisää laseihin puikot tai pahviset pillinpuolikkaat.
5. Jäädytä pakastimessa noin 5 tuntia.
Saat mehujäät irti muotista valuttamalla muotin päälle kuumaa vettä.
Ps. Avokadon voi korvata esim. banaanilla, ananaksella tai marjoilla.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig