lauantai 17. syyskuuta 2016

Gloria Fashion Show 2016!

Eilen sain nauttia Gloria Fashion Shown antimista kutsuvieraana, en toimittajana. Tai siis toimittajahan on aina töissä, mutta nyt ei tarvinnut varsinaisesti tehdä mihinkään mediaan töitä, vaan sai nauttia täysillä tunnelmasta ja seurata rauhassa näytöstä. Ja mikä näytös se oli! Huikean hieno kotimaisen muodin ilotulitus ja tykitys. Gloria Fashion Show'n kantava teema oli tänä vuonna joie de vivre. Elämäniloa henkivän ympäristön Kaapelitehtaalle loi sisustusarkkitehti Ilkka Mälkiäinen. Kampauksista ja meikeistä vastasivat kansainvälinen meikkitaiteilija Miika Kemppainen sekä hiusvelho Sanni Syd, jotka ovat työskennelleet esimerkiksi Pariisin ja Milanon suurimmissa näytöksissä.

Muotitoimittaja Liisa Kokko vastasi näytöksen tyylistä. Liisan kädenjälkeä on voinut ihastella lukuisissa Glorian muotijutuissa jo yli 20 vuoden ajan. Gloria Fashion Show'n tämän vuotinen näytös oli jo kahdeksas, jonka hän stailasi.

"Tunnin kestävässä muotinäytöksessä mennään fiiliksestä ja tunnelmasta toiseen. Se on kuin matka, joka syntyy stailauksesta, musiikista ja monesta muusta tekijästä. Yleisö pääsee katsomaan muotiseikkailua", Liisa lupasi Glorian taannoisessa haastattelussa. Ja tuo lupaus piti.

Tänään vielä ehtii Kaapelitehtaan Merikaapelihallille näytöksiin, mikäli eivät ole loppuunmyytyjä. Äkkiä sinne!

 Tässä eilinen GFS-asuni kokonaisuudessaan. Löysin sen Find Me -vintage-liikkeestä viime hetkellä. Suosittelen lämpimästi tätä Iso-Roba 38 sijaitsevaa liikettä! Silkkimekko Alexander McQueen, vyö Paula Koivuniemen lahjoittama, ja laukku Chanel. Tykkäsin rennosta pääkallomeiningistä.
GFS:n vieraana pääset käymään vaikka Pariisissa.




Eturivin porukkaa. Mira Kasslin, Karita Tykkä, Siru Palmroos, Mika Ihamuotila....
Musiikista vastasi naispuolinen ultratyylikäs D.R.E.A.M. dj-duo, eli Taika Mannila ja Lina Schiffer 

Näytöksessä nähtiin toinen toistaan upeampia sisääntuloja, sekä mm. Waltteri Torikan ja Ronyan lauluesitykset.

 Meikin ja kikkurat teki ihana Lalli Savolainen.


Ennnen show´ta tunnelma oil sähköinen ja odottava. Spaltin Siru koordinoi kutsuvieraita omille paikoilleen. Aiempina vuosina kaikki eivät aina ole mahtuneet edes istumaan, tänä vuonna ongelma oli ratkaistu huomattavasti isommalla ja toimivammalla tilalla. Hyvä!




Esillä oli Suomi-muodin huippubrändejä,  kuten Andiata, Marimekko, Furla, Ritva Falla, sekä ulkomaisista mm. Ted Baker, Tara Jarmon ja Balenciaga. Catwalkilla nähtiin hengästyttävää nais- ja mieskomeutta.
SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig