torstai 13. huhtikuuta 2017

Minun unelmalistani!

Unelmia pitää olla, ilman niitä elämä on tyhjää ja merkityksetöntä. Olen koko ikäni tehnyt listoja, kaikenlaisia listoja. Kun haluan selvitellä ajatuksiani, teen listoja. Listaan kivoja asioita, ei niin kivoja asioita, hirveitä asioita, hoidettavia asioita, raha-asioita, juttuideoita, matkaideoita, uusia laukku-unelmia(tämä lista muuttuu jatkuvasti). Joskus nuorempana, epätoivoisena dieettiaikana listasin myös mitä söin, tai ahmin, monta drinkkiä join jne. Mutta se on ankeaa, joten lopetin sen. Teen myös plus -ja miinuslistoja. Nämä toimivat parhaiten ihmissuhteissa ja päätöksenteon apuna. Jos arkiset askareet ja velvollisuudet unohdetaan, niin tärkein lista tällä hetkellä tuntuu olevan bucket list, asiat, jotka haluan tehdä ennen kuin kuolen. Tämähän on myös absurdia, koska emme todellakaan tiedä, koska on aikamme lähteä täältä, mutta on kihelmöivää, kun on jotain, mitä tavoitella ja odottaa, toteutui se sitten koskaan, tai ei. Paljon olen saanut kokea jo tähän päivään mennessä ja olen superkiitollinen elämälle siitä. 

Eli tässä minun unelmalistani satunnaisessa järjestyksessä. Millainen on sinun unelmalistasi, olisi mukava kuulla? 

Haluaisin:

- Matkustaa Japaniin(Sen omaperäinen länsimaisesta näkokulmasta hieman vinksahtanut kulttuuri kiehtoo minua loputtomasti.)

- Muuttaa Espanjaan(tämän toteutamme ennen eläkepäiviä, se on varmaa. Vähintäänkin haluaisimme kokeilla vuoden siellä asumista, ajankohta pitää vaan valita oikein ja kaikki perheenjäsenet ottaa päätöksenteossa huomioon.)

- Kirjoittaa lisää kirjoja. Haaveissa olisi muun muassa lastenkirja ja pari muuta ikuisuusprojektia.

- Kokeilla liitovarjoilua. (Vaikka pelottaa niin pirusti).

- Uida delfiinien kanssa.

- Tehdä vielä musiikkia(säveltää, sanoittaa, laulaa taustoja, tms.)

- Haastatella jotain todella suurta tähteä.

- Nukkua tähtitaivaan alla.

- Nähdä revontulia.

- Laulaa täydellisesti karaokessa massiivisten aplodien kera.

- Osallistua naamiaisiin.

- Päästä iloisiin häihin vieraaksi.(Tämä taitaa toteutua elokuussa).

- Päästä vieraaksi tv-ohjelmaan. (Esim. uuden kirjan myötä).

- Lukea kaikki maailman merkkiteokset.

- Katsoa kaikki maailman parhaat leffat.

- Sisustaa "täydellinen koti".

- Tulla isoäidiksi. (Tähän voi mennä aikaa, mutta toivottavasti saisin kokea sen.)
Jamie Foxx lauloi minulle serenadin lehdistötapaamisessa Los Angelesissa kesällä 2006.

Ihalin maisemia Machu Picchulla Perussa kuusi vuotta sitten.
Tasavallan presidentin kanssa Teatterin Vipissä Mattiesko Hytösen 65-vuotispäivillä. Poltimme Salen kanssa kessut ja juttelimme elämästä.
Bonon tapaaminen Nizzassa 2005 oli huippua.

Kesämökkimme Marbellassa odottaa oikeaa hetkeä.



Tässä eräs kohokohta muutaman vuoden takaa Australiasta. Pääsin suukottelemaan ja syöttämään kesyjä kenguruja.



Safarilla käynti oli myös eräs listallani olleista ja sen sain kokea viime joulukuussa Etelä-Afrikassa. 
Pääsin myös samalla Etelä-Afrikan matkalla pelaamaan tennistä maailman 50+ -naisten ykköseksi rankatun Lisa Prehctelin kanssa.

Jared Leton tapaaminen Emma-gaalassa oli huikea kokemus. Tosin se oli ohi hetkessä, pidempäänkin olisin jutustellut.

Rafael Nadalin(lääh lääh)pelin näkeminen parin metrin päästä oli myös eräs elämän huippuhetkistä Australian avoimissa.

SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig