keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Minttu Kaulasen jenkkireseptit!



Upea kauppiaanrouva Michele Minttu Kaulanen ja hänen tarinansa+amerikkalaisen gramsinsa sukureseptit, olkaa hyvät! Ps. Lue Mintun loistavaa blogia täältä.

”Respect others, always”

Minut tehtiin Yhdysvalloissa, mutta synnyin Mäntässä. Äitini oli lähtenyt au pairiksi Yhdysvaltoihin ja rakastunut kiertuemanageri Marvin Murphyyn. Kun äiti alkoi odottaa lasta, hän halusi palata synnyttämään Suomeen. Kun olin kolmen viikon ikäinen, palasimme äidin kanssa isän kotiseuduille Los Angelesiin. Elin kaksivuotiaasta lähtien äidin ja isoäidin, gramsin huomassa. Lapsuudesta muistan yhteiset illanvietot, joita meillä pidettiin paljon. Gramsin joulupöytään olivat tervetulleet kaikki eronneet ja karanneet sekä serkkujen kaimat. Kaikki toivat pöytään jotakin, sekä osallistuivat ruuanlaittoon. Jälkeenpäin kuunneltiin jatsia ja tanssittiin. Joulut ja kiitospäivät olivat iloa täynnä. Suomessa juhlapäivien tunnelma on hartaampi. Mäntän mummoni on opettanut minulle kokkaamisesta kaikki perusjutut kuten kastikkeet, letut jne. Grams taas opetti tekemään dippejä eri muodoissa sekä kreolilaista keittiötä.
Ei häpeälle
En ole koskaan hävennyt taustaani. Päinvastoin. Olen aina ollut ylpeä tummasta ihostani ja sukujuuristani siitäkin huolimatta, että olen saanut myös kärsiä niistä. 1980-luvun Tampereella sain kuulla erilaisuudestani ja minua kiusattiin.  Äitini on kuitenkin kasvattanut minut vahvaksi ja omaa tietä kulkevaksi. "Älä tee niin kuin muut, vaan tee niin kuin oikealta tuntuu."  Grandma on taas opetti minut kunnioittamaan muita ja hyväksymään erilaisuutta. "Respect others, always." Olen itse ylpeä vaikeavammaisen pojan isosisko ja mikään meidän perheessä ei ole koskaan ollut "normaalia". Pikkuveljeni vammaisuus auttoi minuakin hyväksymään erilaisuuttani.
Sampo
Tapasin Sampon tv-ohjelma Diilissä vuonna 2010. Kun suhteemme vakavoitui, aloin elää kahden kodin väliä ja astuin Jounin kaupan toimitusjohtajan saappaisiin. Rakastan työtäni ja näitä maisemia vuosi vuodelta enemmän. Äkäslompolossa minut on otettu vastaan hyvin ja huonosti. Toiset tykkäävät ja toiset inhoavat.  Olen ehkä liian värikäs ja kovaääninen, mutta "what you see is what you get". Samposta löysin tasaveroisen kumppanin, joka ymmärtää minua. Meillä on kaksi kotia: Tamperella ja Äkäslompolossa. Olemme saaneet suhteemme toimimaan välimatkasta huolimatta tai ehkä juuri sen takia. 
Kahden kulttuurin vahvuus
Erilaisuuden kääntäminen vahvuudeksi on tullut vasta iän myötä. Pienempänä yritin sopia muottiin epätoivoisesti ja nyt mitä vanhemmaksi tulen, oikein yritän pyristellä kaikista normeista ja muoteista eroon. Haluan vain olla minä. Olen kolmen tyttären äiti ja jos jotain haluan heille eri kulttuureiden ja kielitaidon lisäksi opettaa, niin sen, että olet hyvä sellaisena ja kelpaat ilman muovailua. Kahden kulttuurin vahvuus näkyy tavassani kohdata erilaisia ihmisiä. Pidän ja olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja heidän tarinoistaan. Rakastan matkustelua! En hätkähdä pienistä ja tekisin läheisteni eteen mitä vain. Vaikka olen todella avoin ja iloinen ihminen, hyväksikäyttämistä ja epäkunnioitusta en siedä.
Ihanan Mintun kanssa viikko sitten Kultainen Venla-gaalassa.




MAC N’ CHEESE

Ainekset

9,5 dl makaronia
1 iso kananmuna
4 rl meijerivoita
4 rl jauhoja
5 dl täysmaitoa
2 tl sinappijauhetta
500 g juustoraastetta
½ tl suolaa
½ tl aromisuolaa
½ tl mustapippuria
valinnaisia mausteita: timjami, paprikajauhe, cayennepippuri

Ohje

Keitä makaronia kunnes alikypsää. Makaronia pitäisi olla vaikeaa syödä suoraan kattilasta.

Pienessä kulhossa, vatkaa kananmuna.

Suuressa kattilassa, sulata voi ja ripottele joukkoon jauhot. Vatkaa sekaisin keskilämmöllä. Keitä keskilämmöllä viisi minuuttia, kokoajan vatkaten. Älä anna keitoksen palaa.

Kaada sekaan sinappijauhe ja maito, ja vatkaa kunnes tasaista. Keitä kastiketta viisi minuuttia kunnes hyvin paksua. Vähennä lämpö matalaksi.

Ota 1 dl sekoitusta, ja kaada hitaasti munan sekaan, kokoajan vatkaten jottei muna kypsy. Vatkaa kunnes tasaista.

Kaada munasekoitus takaisin loppuun kastikkeeseen, ja vatkaa kunnes tasaista.

Lisää joukkoon juustoraaste, ja sekoita kunnes sulanutta. Lisää mausteet, suolaa maun mukaan.

Kaada sekaan makaronit ja sekoita.

Tarjoile heti!


VALKOSIPULIKATKARAVUT

Ainekset

900 g katkarapuja
3-4 valkosipulinkynttä
4 rkl oliiviöljyä
½ tl chilihiutaleita
1 tl kuivattua basilikaa
suolaa ja pippuria

Cocktail-kastike:
1 dl ketsuppia
2 rkl piparjuurta

Ohje

Esilämmitä uuni 200 asteeseen.

Suuressa kulhossa, heitä sekaisin katkaravut, valkosipulinkynnet, chilihiutaleet, basilika, suola, pippuri ja öljy. Sekoita kunnes katkaravut ovat kokonaan öljyn peitossa.

Levitä katkaravut pellille, ja paista uunissa 8-10 minuuttia. Ota ravut pois uunista ja anna viiletä.

Pienessä kulhossa sekoita ketsuppi ja piprajuuri. Tarjoile rapujen kanssa.





SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

Blogger Template Created by pipdig