torstai 31. toukokuuta 2018

Olisinpa tiennyt...!

Tämän päivän Hesarissa on hyvä juttu, jossa psykoterapeutti Maaret Kallio haastattelee eri alojen ihmisiä niin, että he kirjoittavat kirjeen parikymppiselle itselleen teemalla olisinpa tiennyt silloin, mitä tiedän nyt….Maaret toivoi, että teema leviäisi sosiaalisessa mediassa, ja olenkin nähnyt tänään monen toteuttaneen tämän. Joten 
minäkin siis.

Nuoruus on herkkää aikaa, niin herkkää, että kaikki eivät siitä selviä edes hengissä. Kuten sisareni, joka kuoli parikymppisenä kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja huumeiden yhteisvaikutuksesta. Sydän pysähtyi 20-vuotiaana.

Olisinpa tiennyt…

Parikymppisenä, että pääsen vielä eroon nolosta neitsyydestäni. Että seksi tulee olemaan hauskaa ja oikean ihmisen kanssa myös hyvin nautittavaa. Ettei minun tarvitse feikata miellyttääkseni ketään. Ettei minun tarvitse miettiä, miltä alaston kroppani näyttää, vaan voin vaan antaa mennä. Että minua kehutaan kauniiksi ja ennen kaikkea että itse tunnen itseni kauniiksi.

Häpesin vinoja etuhampaitani. Niin paljon, etten jossain vaiheessa halunnut hymyillä suu auki ollenkaan. Se oli hieman työlästä, voin kertoa. Ja vaikeutti kyllä tehokkaasti kanssakäymistä vastakkaisen sukupuolen kanssa. Jostain syystä en peruskouluaikoina ottanut valtion kustantamaa oikomishoitoa ja sitten hieman alle parikymppisenä jouduin maksamaan sen itse. Ja pitkän pennin maksoinkin. Mutta. Se vapautti minut hymyilemään ja elämään.

Häpesin tummuuttani ja epämääräisiä sukujuuriani(joista sain toki kuulla koko lapsuuteni) niin, että parikymppisenä värjäsin hiukset vaaleaksi, jotta solahtaisin paremmin joukkoon. Vaikka kävin kampaajan kautta, oli lopputulos hirveä. Joillekin tummille vaalea tukka sopii, minulle ei. Se vie kaiken värin kasvoilta ja tekee jotenkin oudon näköiseksi. Lue täältä matkastani isäni kotimaahan Algeriaan.

Linnoittauduin välillä kotiin, koska en ollut sinut ulkonäköni kanssa. Siskoni oli kuollut samoihin aikoihin ja siinä oli kaikenlaista, mikä veti mielen matalaksi. Söin turruttaakseni häpeän tunteitani ja lopputuloksena oli tietenkin lihominen, vaikkei kovin dramaattinen sellainen. Joku asiasta huomauttikin ja yksi kommentti toki riitti. Sairastuin syömishäiriöön, jonka jälkiä korjailtiin vuosia eteenpäin. Olin parikymppisenä ihan normaalipainoinen, mutta hieman lapsenpyöreä kasvoista. Nyt kun katson niitä kuvia, niin olin oikeasti hoikka. Mutta pelkkä muihin vertailu ja median naiskuvasto riitti syöksemään minut syvään itseinhoon ja rääkkäämään kroppaani niin, että lopulta painoin 45 kiloa eikä minulla ollut kuukautisia ja olin pelkkä luinen varjo itsestäni. Muistona siitä ajasta on osteopenia, ennenaikainen luukato. Mutta pääsin onneksi hoitoon ja sain myöhemmin terveen lapsenkin. En siis onnistunut tukahduttamaan elämää, vaikken jossain vaiheessa halunnut/osannut sitä elää.

Olisinpa tiennyt silloin, ettei lapsuuteni määritä minua aikuisena.
Totta kai se kummittelee aina taustalla, mutta vain siellä. Olisinpa tiennyt, että selviän tuosta kaikesta ja paljon muustakin, mitä en tähän kirjoittanut. Tässä minä olen - taas uusien haasteiden keskellä. Helppoa ei toki ole vieläkään ja asioiden käsittely on varmaan ikuisesti kesken. Hyväksyn kuitenkin tapahtuneen ja katson lempeän myötätuntoisesti taaksepäin sen hetkistä itseäni. Mikä ei tapa, se vahvistaa, on varmasti totta. 

Joten life - bring it on! Ps. En saanut skannattua tähän nuoruuskuviani, skanneri teki tenän. Ehkä ihan hyvä niin.

SHARE:

8 kommenttia

  1. En itse osaisi sanoa nouruuden itselleni muuta kuin kiitos, että olit uuttera ja opiskelit. Ja että on hienoa, että maailma ei ole niin mustavalkoinen.

    Sinun nuoruuteesi kuulostaa rankalle, hienoa, että selviydyit siitä vahvana ja kauniina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teresa ja kaikkea hyvää elämääsi! <3

      Poista
  2. Pitää katsoa nappaisinko tämän vielä joskus omaankin blogiini, koska kyllähän sitä vaikka ja mitä on vuosien varrella oppinut kantapään kautta ja voisi nuorelle itselleen tietä hieman tasoitella - tosin toisaalta, jos asioita tekisi toisin niin olisinko se mitä olen nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kokemukset meistä muovaavat sen, mitä olemme. <3

      Poista
  3. Rohkea ja kaunis olet. Avasit rankan taustan muillekin. Hyvää jatkoa! -Katta /Arki(paska)ruokaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katta ja sitä samaa sinulle! <3

      Poista
  4. Hieno ja rohkea teksti. Aloin miettimään, että juuri 40v täyttäneenä olisi paljonkin viisaita sanoja puolet nuoremmalle itselleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Joskus pitää olla rohkea, vaikka pelottaisi. Kannattaa kirjoittaa, se puhdistaa!

      Poista

Blogger Template Created by pipdig